"Ruotsin johtava hallituspuolue, maltillinen kokoomus, on puoluekokouksessaan hyväksynyt kannan, jonka mukaan Ruotsin valtiollinen pelimonopoli tulisi myydä.
Kokoomuslaiset päättivät vastoin puoluejohdon ja talousministeri Anders Borgin kantaa, että valtion tulisi luopua peliyhtiö Svenska Spelin omistuksesta. Samalla vedonlyöntialalle luotaisiin lisenssijärjestelmä, jota valtio valvoisi tiukasti."
Samansuuntaista kehitystä kaivattaisiin myös Suomeen. Nykyinen pelimonopoli on EU-lakien vastainen ja tulee murtumaan lähitulevaisuudessa. Järkevintä olisi samantien aloittaa suunnittelu koskien pelimonopolin purkua ja kilpailun valvontaa tulevaisuudessa. Nykyistä monopoliasemaa Veikkaus ja RAY käyttää häikäilemättä hyväkseen, käyttämällä suuria määriä rahaa mainontaan, vaikka samalla suomalaisia jää pelikoukkuun. Avoin kilpailu ja toimiva valvontajärjestelmä olisi valtion kannalta järkevin vaihtoehto, ja tarjoaisi kansalaisillekin todellisen valinnanmahdollisuuden.
Lähde: Ruotsin kokoomus möisi valtion pelimonopolin (YLE 29.10.2007)
maanantaina 29. lokakuuta 2007
Kovat piipussa: Kritiikkiä Alkon monopoliasemasta
Hoitajien lakko saa siirtyä lehtipalstoilta kun suomalaisten lempikaupan Alkon työntekijät jättivät lakkovaroituksen, joka sulkisi Alkot torstaista lauantaihin 15.-17.11. välisenä aikana.
Alko on monopoli, joka kaksinaamaisesti yrittää "rajoittaa" suomalaisten alkoholin kulutusta, mutta on samalla tuottoa tavoitteleva yritys. Tuloksena on eettisesti aika erikoinen systeemi, jota yhteiskunta ei kaipaa.
Alkon monopoli perustuu ajatukseen, että kansalainen on niin tyhmä, ettei hallitse omaa alkoholin käyttöään, ja täten monopoli on tarpeellinen kansalaisten hyvinvointia ajatellen. Pieni osa kansalaisista tietysti ei hallitsekaan juomistaan, mutta suurin osa hallitsee. Jos alkoholiongelma on niin suuri kuin on annettu mediassa ymmärtää, miksi Alkoille annetaan parhaat ja houkuttelevimmat myyntipaikat? Jokaikisessä vähänkin suuremmassa ostoskeskittymässä ja ostoskeskuksessa on aina oltava Alko. Syynä on taloudellisen voiton maksimointi, jonka rinnalla kansalaisten alkoholiongelmat sivuutetaan olankohautuksella. Toimet, joilla alkoholinkulutusta yritetään vähentää, ovat pelkkää sanahelinää. Kysy itseltäsi, kuinka pitkä matka sinulla on lähimpään Alkoon?
Alkoholimonopolia ei tarvita. Nykyinen järjestelmä estää aidon kilpailuasetelman syntymisen, ja tämä on vahingollista taloudellisesti kuluttajille kuin myös alan yrittäjille. Nykyaikainen yhteiskunta antaisi kansalaiselle kuin kansalaiselle oikeuden myydä alkoholituotteita (lain sallimissa rajoissa), toimintahan ei eroa muusta liiketoiminnasta juurikaan. Nyt mahdollisuutta ryhtyä viinakauppiaaksi ei ole.
Lähde: Alkon myyjät uhkaavat lakolla (IS 29.10.2007)

sunnuntaina 28. lokakuuta 2007
Kansa haluaa sunnuntaisin ostoksille
"Enemmistö suomalaisista toivoisi ruokakauppojen olevan aina auki sunnuntaisin. Päivittäistavarakauppojen sunnuntain aukiolon laajentamista ympärivuotiseksi haluaa lähes 70 prosenttia kansalaisista."
Miksi kauppojen sunnuntain aukioloa rajoitetaan? Päivittäistavarakaupat hyötyisivät ympärivuotisesta jokapäiväisestä aukiolosta taloudellisesti. Nykyinen järjestelmä vie kauppiailta tuloja ja turhaan rajoittaa kansalaisten mahdollisuuksia tehdä ostoksia sunnuntaisin. Sunnuntai kun on monelle vielä mainio päivä päivittäistavaroiden ostoon ennen alkavaa työviikkoa, jolloin kiirettä riittää jo muutenkin. Nykyinen epämääräinen ja huonosti perusteltu aukiolojärjestelmä onkin kuopattava ja aukiolo vapautettava yrittäjän itse päätettäväksi.
Lähde: Kysely: Kaupat auki myös sunnuntaisin (MTV3 28.10.2007)

perjantaina 26. lokakuuta 2007
Sano ei pikavipeille
"Pikaluottojen kanssa ajaudutaan yhä useammin maksuvaikeuksiin. Tämä näkyy käräjäoikeuksiin saapuneiden riidattomien velkomisasioiden rajuna kasvuna, kertoo perjantain Keskisuomalainen. Käräjäoikeudet ovat ottaneet vastaan kuluvan vuoden tammi-syyskuussa lähes 85 000 velkasuhteeseen perustuvia saatavia koskevaa asiaa.Kasvua edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna on 52 prosenttia."
Ihmisten tyhmyydellä ei ole rajoja. Kuka täysjärkinen ihminen ottaa pikavippejä, joissa korkoprosentti voi olla päätähuimaava? Huolimatta pikaluottoyritysten agressiivisista mainoskampanjoista pitäisi jokaisen pikavippiä harkitsevan laittaa jäitä hattuun ja yrittää ratkoa lyhyen aikavälin pienemmät rahaongelmat muulla tavalla kuin pikaluotolla. Pikavippiä kun ei voi suositella edes viimeiseksi vaihtoehdoksi.
Lähde: Pikavippien ottajilla yhä useammin maksuvaikeuksia (IA 26.10.2007)

torstaina 25. lokakuuta 2007
Rattijuopoille kovat rangaistukset
"Korkein oikeus (KKO) määräsi toistuviin rattijuopumuksiin syyllistyneen eläkeläismiehen menettämään autonsa valtiolle. Vuonna 1945 syntynyt mies syyllistyi törkeään rattijuopumukseen ajettuaan autollaan 3,23 promillen humalassa joulukuussa 2005. Hänet oli tuomittu 16 törkeästä rattijuopumuksesta ja lukuisista muista liikennerikoksista 1997–2004."
Miten voi olla mahdollista että tälläiset toisista ihmisistä täysin välittämättömät rikolliset saavat jatkaa kerta toisensa jälkeen muiden kansalaisten hengen vaarantamista. Pitikö kyseiseltä henkilöltä vielä ajoneuvo vasta kun oli 17. törkeä rattijuopumus kyseessä? Pitäisikö tälläisten tapauksien kanssa ottaa kovat otteet käyttöön hieman aikaisemmassa vaiheessa? Käsittämätöntä rikollisten paapomista. Toistuviin rattijuopumuksiin syyllistyneiden henkilöiden (jos tätä pohjasakkaa voi edes henkilöiksi kutsua) päänpaijaaminen pitää lopettaa, ja rangaista automaattisella ajoneuvon menetyksellä ja vankeustuomiolla. Viattomien ihmishenkien vaarantaminen pitää saada loppumaan.
Lähde: Rattijuoppo menetti uuden autonsa valtiolle (HS 25.10.2007)

Suomessa pätee vain Suomen laki
Ihmisoikeusliiton tekemän kyselyn mukaan osa muslimeista laittaisi islamin lain Suomen lain edelle. Suomalaisessa yhteiskunnassa noudatetaan Suomen lakia, ja rikkomuksista rangaistaan. Jo puheet islamin lain laittamisesta Suomen lain edelle ovat pökerryttäviä, ja pienetkin tämänsuuntaiset toimet on tuomittava lain suomin valtuuksin.
Suomeen ei ole voimassa islamin laki, eikä tule olemaan jatkossakaan. Ne jotka haluavat elää islamin lakien mukaisessa yhteiskunnassa joutuvatkin kyseistä yhteiskuntaa etsiessään poistumaan Suomesta, mieluiten välittömästi. Tänne jäävien muslimien on noudatettava vain ja ainoastaan Suomen lakia.
Lähde: Osa muslimeista laittaisi islamin lain Suomen lain edelle (HS 24.10.2007)

Myymälävarkaat saatava ojennukseen
"Suomen kauppojen hävikki on vuodessa arviolta 437 miljoonaa euroa eli 1,34 prosenttia liikevaihdosta, arvioi Suomen kaupan liitto. Luku on aivan Euroopan kärkipäätä.
Myymälävarkauksien ja näpistysten osuudeksi hävikistä arvioidaan 360 miljoonaa euroa. Lisäksi valvontajärjestelmiin menee 50–100 miljoonaa euroa vuodessa.
Nyt elinkeinoelämän ja viranomaisten yhteistyöryhmä haluaa uutta puhtia myymälävarkauksien torjuntaan.
Myymälänäpistysten alaraja halutaan alemmas. Näpistykseksi luokitellaan varkaus, jossa tavaran arvo on 300–500 euroa. Työryhmän mukaan näpistyksen alaraja pitäisi laskea kymmeniin euroihin."
Tarvitaanko näpistyksille edes alarajaa? Riippumatta varastettavien tuotteiden arvosta, varasta pitäisi rangaista tuntuvasti rikoksestaan. Rikoksiaan uusiville pitäisi saada ehdotettu lähestymiskielto liikkeeseen ja todella tuntuva rangaistus. Näpistys on aina näpistys, ja varkaus on aina varkaus. Tätä rikollista myymälävarkaiden kansanryhmää ei tarvitse sääliä.Lähde: Juoksukalja on myymälävarkausista härskein (HS 25.10.2007)
keskiviikkona 24. lokakuuta 2007
Linuxia julkiselle sektorille
Julkinen sektori tavoittelee mahdollisimman kustannustehokasta toimintaa. Tietotekniikan näkökulmasta Asus avaa pelin tarjoamalla julkisen sektorin suurtilauksiin tarkoitettua kannettavaa tietokonetta 140 eurolla, linux-käyttöjärjestelmällä.
Julkisen sektorin olisikin jo korkea aika luoda pitkän tähtäimen suunnitelmat tietoteknisen strategian luonnista ilman Microsoftia. Linuxit ovat jo teknisesti Windows-käyttöjärjestelmiä edellä, ja säästöt lisenssimaksuissa voidaan laskea miljoonissa euroissa, koska linux-järjestelmäthän ovat ilmaisia. Ei ole järkevää sitoa itseään yhteen käyttöjärjestelmätuottajaan (Microsoft), ottaen vielä huomioon ratkaisun hinnakkuuden.
Uutta Ubuntu Linuxia on testattu esim. täällä.
Lähde: Läppäri 140 eurolla (Tekniikka&Talous 24.10.2007)

sunnuntaina 21. lokakuuta 2007
Tipaton työtaistelu
Kristillisdemokraattien Päivi Räsänen ehdottaa kieltolakia mahdollisen Tehyn lakon varalta. Tiukkapipoisen kristillisen äänestäjäkunnan miellyttämiseen suuntaava ehdotelma on tällä kertaa ollut kyllä ajattelematon veto.
Alkoholin myynnin täyskiellosta kärsisi monet tahot. Kuinka pubit ja ravintoloitsijat selviävät? Entä panimoteollisuus? Suljetaanko alkot? Räsäsen ehdottamat toimet lisäisivät työttömyttä ja pimeän viinan kauppaa entisestään. Ehdotuksesta, vaikkakin tarkoitus toki olisikin hyvä, on yhteiskunnalle huomattavasti enemmän haittaa kuin hyötyä ja kyseessä onkin vain irtopisteiden kerääminen vanhoilliselta kristilliseltä äänestäjäkunnalta.
Lähde: Päivi Räsänen sulkisi viinahanat Tehyn työtaistelun ajaksi (IS 20.10.2007)

keskiviikkona 17. lokakuuta 2007
RAY rahastaa nuorten peliongelmalla
"Nuoret pelaavat rahapelejä vuosittain arviolta 36 miljoonan euron edestä. Elämä on parasta huumetta yhdistyksen mukaan 12-17-vuotiaat pelaavat rahapelejä kuukaudessa arviolta kolmella miljoonalla eurolla."
Onko yhteiskunnalta vastuullista toimintaa antaa alaikäisten pelata rahapelejä, kun monille pelaaminen on (tai tulee jatkossa olemaan) ongelma? Suomessa rahapelien ikäraja on EU-alueen alhaisin (15v).
Jos rahapelit (automaatit jne) ovat ongelma nuorille pelaajille, onko vastuullista toimintaa raahata peliautomaatteja jokaisen kaupan, kioskin ja vastaavan tiloihin? Esim. Hollannissa peliautomaatit on rajattu vain anniskeluravintoloihin ja erillisiin pelihalleihin. RAY on itse luomassa ongelmapelaamista nuorten keskuudessa.
Lähde: Nuoret pelaajat rahapelejä vuosittain 36 miljoonalla (IS 17.10.2007)

maanantaina 15. lokakuuta 2007
Tehyläisille jäämässä käteen pelkkä tyhjä arpa
Lähes 13 000 Tehyläistä uhkaa irtisanoutua mikäli heidän vaatimia palkankorotuksia ei toteuteta. Tästä asiasta voisi muutaman kommentin kirjoittaa.
Ensinnäkin, Suomessa on Euroopan muihin maihin verrattuna paljon sairaanhoitajia. Tämä irtisanoutumisaalto leikkaa sairaanhoitajien määrää. Jää nähtäväksi, kuinka työt onnistuvat vähemmällä työntekijämäärällä.
Kunnille Tehyn palkankorotusten vaatimukset eivät ole tästä maailmasta. Ei ole mitenkään mahdollista, että näihin utopistisiin vaatimuksiin suostuittaisiin. Tässä pitääkin pelata ns. 'hard-ball' takaisinpäin, eikä antaa Tehylle tuumaakaan periksi. Yksityinen sektori varmasti mielellään ottaa hoitaakseen nämä lakkolaisten työt.
Ja näin siinä pidemmän päälle käykin. Mikäli julkisen palvelun tuottaminen ei syystä tai toisesta onnistu, tai ei riitä kansalaisille, on yksityisellä sektorilla hyvä mahdollisuus tuottaa nämä palvelut. Kuntien ei tarvitse polvistua Tehyn edessä, vaan kylmänrauhallisesti antaa Tehyläisten räyhätä, ja tarvittaessa luoda sopimuspohjainen terveydenhoitosuunniltelma kilpailutuksen kautta yksityiseltä sektorilta.
Monille irtosanoutuville sairaanhoitajille voi tilanne johtaa henkilökohtaiseen katastrofiin. Parhaat vapaiden markkinoiden sairaanhoitajat siirtyvät ajan kanssa työskentelemään yksityisen sektorin palvelukseen, mutta kaikille ei siellä ole tarvetta, ja näin monet voivatkin joutua kortistoon pitkäksikin aikaa. Tätä monet sairaanhoitajat eivät selvästikään ole huomioineet riittävällä vakavuudella.
Suurin voittaja tilanteessa voikin pidemmällä tähtäimellä ollakin työnantaja, eli kunnat. Palveluiden tuottaminen kilpailuttamisen kautta on mahdollisesti taloudellisempaa, tehokkaampaa ja laadukkaampaa kuin raskaan julkisen palvelun tuottaminen itse. Häviäjiäkin on, nimittäin Tehy ja sairaanhoitajat. Heille ei tästä pelottelukampanjasta jää käteen yhtään mitään. Paitsi jäsenyys työttömyyskortistoon.

tiistaina 9. lokakuuta 2007
Tasa-arvoasioissakin järjenkäyttö sallittua
"Tasa-arvovaltuutettu aikoo esittää uhkasakkoa kampaamojen sukupuoleen perustuvaa hinnoittelua vastaan.
Aamulehden mukaan yrittäjät perustelevat miesten ja naisten hiustenleikkauksen hintaeroja sillä, että miesten hiustenleikkaus on usein helpompi ja nopeampi. Yksi nimettömänä pysyttelevä yrittäjä arvioi Aamulehdelle, että jos sukupuolia ei saa erotella hinnastossa, miesten hiustenleikkuun hinta nousee."
Nyt joku roti tasa-arvovaltuutetun toimiin. Ensinnäkin, tämäkö nyt on tärkeä tasa-arvovaltuutetun puuttumista tarvitseva ongelma, tärkeämpiä ei ole?
Toiseksi, esitys ei tule laskemaan naisten hinnoittelua, vaan nostamaan huomattavasti miesten hiustenleikkuun hintaa, joka on jo nyt eurooppalaisella tasolla tarkasteltuna hyvinkin hintava. Taitaa olla parempi jatkossa säästää parturireissut esim. Tallinnaan. Tätä ei varmaankaan arvon tasa-arvovaltuutettu esityksellään halua?
Hiusten leikkuun hinnoittelu pitäisikin jatkossa hoitaa työmäärän mukaisesti hinnoittelemalla. Näin isommasta työstä voidaan veloittaa siihen kuluvan työmäärän ja -ajan kattava korvaus.
Kolmanneksi, pidän huolen jatkossa, etteivät niin miehet, kuin naisetkaan, saa mitään etuja toiseen sukupuoleen nähden. Esim. ravintoloihin pitää olla sama pääsymaksu naisille ja miehille, kuten myös sama ikäraja. Mikäli aletaan vaatimaan absoluuttista tasa-arvoa, täytyy myös naisille kohdentaa samat määräykset mitkä koskevat miehiäkin. Täydellinen tasa-arvo vaatii sukupuolen täydellistä huomiotta jättämistä kaikista päätöksistä. Ovatko naisliikkeet ja tasa-arvovaltuutettu valmiita tähän?
Neljänneksi, onko tasa-arvoa, että tasa-arvovaltuutetun toimistossa työskentelee 11 naista ja yksi mies? Vaadin tähänkin tasa-arvoa heti, ei tasa-arvo ole pelkästään naisten yksinoikeus.
Lähde: Tasa-arvovaltuutettu: Hiustenleikkuun oltava yhtä kallista miehille ja naisille (HS 9.10.2007)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)