Espooseen voi luottaa aina. Yhdeksän Espoon kaupunginvaltuuttua haluaa kieltää kerjäämisen, ennen kuin ongelma on ehtinyt Espoossa kasvaa. Tämä on aloite, jollaisia olisi mukava nähdä muiltakin kerjäläisiä vetäviltä kaupungeilta. Tätä ammattimaista rikollisuutta ei saa hyväksyä yhteiskunnassamme.
Lähde: Joukko valtuutettuja haluaa kieltää kerjäämisen Espoossa (HS 29.4.2008)
tiistaina 29. huhtikuuta 2008
torstaina 17. huhtikuuta 2008
Romanikaupustelijoiden/kerjäläisten röyhkeys sen kun vain kasvaa
"Romanialaisten romanien kaupustelijaryhmät ovat keskiviikon ja tiistain aikana pysäytelleet autoja valtateillä Varsinais-Suomessa. Poliisi on saanut asiasta runsaasti yhteydenottoja Turun ja Loimaan seudulla.
Turun poliisin mukaan ryhmät ovat pysäytelleet autoilijoita muun muassa Tampereen moottoritiellä sekä Raisiossa. Seurueet ovat yrittäneet kaupata pysäyttämilleen autoilijoille kultakoruilta näyttäviä esineitä. He ovat poistuneet paikalta nopeasti, ennen paikalle kutsutun poliisin saapumista.
Poliisi varoittaa ostamasta kaupustelijoilta mitään. Autoilijoita pysäyttelevistä seurueista tulee ilmoittaa heti hätänumeroon."
On se nyt kumma kun näitä kaupustelijaromaneja ei millään saada kuriin. Ja meno vaan menee kokoajan villimmäksi. Nyt tarvitaan päättäjiä, jotka pitävät huolen, että tämä kerjäläisbuumi saadaan loppumaan heti! Tiukat kaupustelun ja muun kerjäämisen kieltävät lait yhdistettynä pikakäännytykseen maasta on yhdistelmä jolla ongelma hoitunee. Päättäjät, nyt tarvitaan toimia!
Lähde: Romanikaupustelijat pysäyttelevät autoja Varsinais-Suomen teillä (HS 16.4.2008)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)