torstaina 22. toukokuuta 2008

Kaksikielisyyden vaalimisen hulluuden huipentuma

"Suomenkielinen poissaoloviesti ei enää riitä valtionhallinnossa. Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläisen mielestä kaksikielinen poissaoloilmoitus on tarpeen kielellisten oikeuksien tasavertaisuuden takia."

Nyt alkaa menemään kaksikielisyyden vaaliminen älyttömyyksiin. On se nyt ihme juttu että poissaoloilmoituksen tekeminen maan valtakielellä työantajalle ei riitä. Alkaa menemään ymmärrys tähän ruotsinkielisten mielistelyyn. Mitäköhän vaatimuksia seuraavaksi on tulossa?

Lähde: Poissaolosta ilmoitettava myös ruotsiksi (Taloussanomat 22.5.2008)

perjantaina 9. toukokuuta 2008

ET korvaamaan uskonnon kouluissa

"Opetushallituksen kehitysjohtajan Markku Rimpelän mielestä kaikkien oppilaiden pitäisi voida osallistua samalle uskonnontunnille.

Rimpelä sanoo sanomalehti Ilkan haastattelussa, että uskonnonopetusta pitäisi kehittää etiikan ja uskontotiedon suuntaan. Opetuksen pitäisi antaa monipuolinen kuva eri uskonnoista. Rimpelä perustelee ehdotustaan muun muassa lisääntyvällä maahanmuutolla."

Uskonto oppiaineena joutaa romukoppaan ja sen voisi hyvinkin korvata Elämänkatsomustiedolla. ET-opetus antaa hyvän läpileikkauksen filosofeista ja uskonnoista, kumminkaan painottamatta erityisesti yhtä uskontoa, tunnustuksellisuudesta nyt puhumattakaan. Tälläistä opetusta koulun pitäisikin tarjota oppilaille, kotimaasta riippumatta. Tämä vastaakin Rimpelän tavoitteita lähes yksi yhteen.

Lähde: Opetusjohtaja haluaisi kaikki samalle uskonnontunnille (HS 9.5.2008)